Leffaillan eväät. Oon totaalisen koukussa noihin ruissipseihin, sekä myös tuohon raesekoitukseen. Nomnom! (Huomatkaa myös terveelliset mandariini ja omena!) |
Viimeiset vapaat päivät olen pyhittänyt kaikelle kivalle. Eilen käytiin siskon kanssa kaupungilla pyörimässä ja mukaan tarttui mm. testaukseen mennyt ripisenpidennysaine Talika. Illan vietin sohvalla löhöten ja herkkuja syöden sekä viettäen Sinkkuelämää maratoonia. Onnistuin katsomaan molemmat leffat putkeen ja olin ihan fiiliksissä. Varsinkin toisen leffan kohdalla tuli hyviä muistoja mieleen ensimmäisestä katselukerrasta. Ja fiilis siitä, että ulkomaille on päästävä, kasvoi volymiin tuhat!
Tänään kävin koululla katsomassa kevään kirjat valmiiksi ja kiertelemässä kirppiksellä. Mukaan tarttui H&M:n musta bleiseri, hintaan 5 euroa. Ei tarvitse kun hiukan näyttää pesukonetta takille ja siirtää nappeja niin, että istuvuus paranee, niin saan tuon itselleni käyttöön. Hauskaa, että olin tilaamassa vastaavaa juuri postimyynnistä, mutta nyt tämä löydökseni teki tilaukseni turhaksi. Tai siis joo, onhan multa edelleen lähdössä aika megasuuri tilaus, mutta nyt voin poistaa tuon bleiserin listalta.
Jee, kirppislöytö! H&M:n musta bleiseri hintaan 5 euroa |
Huomenna olisi sitten tarkoitus mennä istumaan ekalle luennolle pitkästä aikaa... Saa nähdä mahtaako tää pylly pysyä penkissä enää kahtaa tuntia ja onko arkeen paluu jälleen märkä rätti päin näköä.
Kivan bleiserin oot löytäny! :) Multa löytyy kaikenlaisia jakkuja, mut jostain syystä mustaa perusbleiseriä en oo koskaan ostanut :D
VastaaPoistaKiitos Mikaela. Tietkö, mulla on ollu ihan sama juttu! Tollanen ihan tavallinen bleiseri on puuttunut vaatekaapista jo pitkään. Onneksi nyt tuli hommattua, kun oon jo ehtinyt mielessäni miettimään todella monet vaatteet jonka kanssa tota voin käyttää, varsinkin sitten kun säät vähän lämpenee :)
VastaaPoista-Salla-