Rakkaat paskapäät

S: Olen tainnutkin jo useammassa sivulauseessa kertoa omistavani kaksi kissaa ja ajattelin että nyt olisi korkea aika esitellä nämä kaksi karvakorvaa teillekin!

Aika tarkalleen vuosi sitten elelin huoletonta ja lemmikkivapaata elämää. Kesän mittaan olin pohtinut russelin hankkimista ja ollut jopa kasvattajiin yhteydessä. Näytti vahvasti siltä, että koira olisi tulossa talouteen jossain vaiheessa. Pohdin kuitenkin riittäisikö aikani millään koiralle, yksin kun asun. Koulupäivät kuitenkin venyvät välillä kohtuuttoman pitkiksi ja tykkään kuitenkin mennä ja tehdä vapaa-ajalla kaikenlaista. Sopisiko koira tähän elämänvaiheeseeni?

Saku uudessa kodissa v. 2010

Sitten eräänä päivänä opiskelukaverini ilmoitti facebookissa poikakissan olevan kotia vailla ja lopetusuhan alla. Välitön paha mieli oli taattu. Terve ja nuori kissa menossa piikille. Höh. Kyselin hiukan taustoja kissasta ja ennen kuin huomasinkaan mietin puolitosissani kissan pelastamista. Sain kuulla kissan olevan nuori leikattu kolli, jonka omisti tällä hetkellä koulukaverini pappa. Pappa oli kuitenkin pahasti dementoitunut ja muuttamassa juuri hoitokotiin, eikä papasta ollut enää kissan omistajaksi - ei hän välillä muistanut koko kissan olevan olemassakaan. Kerroin harkitsevani asiaa muutaman päivän ja palaavani asiaan.

Siskoni ilmoitti välittömästi vastustavan ideaani. Mitä järkeä olisi hankkia kissaa pilaamaan vapaata ja huoletonta elämääni! Ja kissa kuitenkin tuhoaisi kotini. Vaikka kieltämättä olin samoista asioista huolissani olin jo tehnyt päätökseni. Kissa tulisi luokseni. Ja niin Saku tuli elämääni. Hurjan arka ja pelokas kollipoika, joka vietti ensimmäiset paripäivää lipaston alla piilossa, huusi öisin peloissaan ja pelkäsi jokaista kämpässä käynytttä vierasta ihmistä. Toisen päivän iltana kollipoika kuitenkin kömpi lipaston alta esiin ja oli sen jälkeen kuin olisi aina asunut täällä. Hyppäsi sohvalle jalkoihini nukkumaan ja kehräämään tyytyväisenä. Ja mä olin myyty lopullisesti.

"Näin ne miehet kattoo telkkaria!"

Saku kotiutui hiljalleen ja tottui muihinkin ihmisiin vähitellen. Huomasin kissan kuitenkin olevan vähän liiaksikin mun perääni. Jos olin pidemmän päivän poissa odotti kotona ovella kissa, joka alkuun osoitti mieltään ja lopulta käytti seuraavan pari tuntia maukuen pää punaisena. Ajatus seuralaisen hankkimisesta Sakulle alkoi kypsyä. Työkaverini ilmoittaessa hänen kissansa odottavan pentuja päätin seuraneidin tulevan tähän taloon. Ja kuinkas sitten kävikään?

Tollainen pikkuinen taskurapu se oli, kun kävin sen omakseni valitsemassa.

Ekaa kertaa ulkona. Heinikko näyttää viidakolta kun on noin pieni <3

Stella

No neitiä ei tullut. Tai tuli väliaikaisesti. Kunnes neiti paljastuikin pojaksi. Mutta joka tapauksessa, kävin kesällä valkkaamassa pentueesta itselleni kissan. Voin kertoa, että se hetki siinä pentulaatikon reunalla ei todellakaan ollut mikään helppo. Kaksi täydellistä karvapalloa ja mun piti valita niistä vain toinen! Kaverini neuvoa kuunnellen valkkasin oranssin karvapallon, joka alkuun ristittiin Siruksi. Nimi vaihtui matkalla Stellaksi ja kesän lopulla hain pennun kotiin. Ihmetys oli suuri, kun pentu kotiutui suunnilleen minuutissa uuteen paikkaan, nuuhki ja katseli ympärilleen innoissaan pelkäämättä edes Sakua, joka sähisi kauhuissaan uudelle tulijalle.

Seuraavat kolmisen viikkoa menivät sähisten ja rähisten. Välillä pelkäsin pennun puolesta mutta aika nopeasti kävi selväksi, että kyseessä ei ollut mikään pelkuri vaan sisukas ja vahvatahtoinen pentu. Ennen kuin oikeastaan tajusinkaan, oli aika tehnyt tehtävänsä ja Sakusta ja Stellasta tullut melkoinen parivaljakko. Ja jos kissojen välillä oli alkuun tahtojen taistelua, niin sitä samaa matsia olen saanut itsekin vääntää näiden kahden kanssa, nyt kun ne ovat lyöttäytyneet yhteen ja keksivät kaikkea "kivaa pikku jäynää äidille".

"Ai siis, mä EN saa purra Sakua häntään ja korviin....Okei äiti!"

"Miksi, oi miksi sä hankit Salla ton tyhmän pienen karvapallon! Meidän elämä oli ihan kivaa kahdestaankin!"

Mutta vaikka ne saavat mut itkemään, huutamaan, raivoamaan ja repimään hiuksia päästäni, ei noita kahtaa hönttiä voi muuta kuin rakastaa kun ne istuvat ovella vastassa kun tulen kotiin. Tai hyppäävät sohvalle ottamaan päiväunet mun kanssani. Tai tulevat kyhnäämään jalkaa kun uppoudun kirjoittamaan blogia. Todellisia rakkaita paskapäitä!

Stella

"Stella, näytä söpöltä!" Ja Steltsihän näytti <3